Avustus saariston ympäristönhoitoon
Elinvoimakeskus myöntää vuosittain saariston ympäristönhoitoavustusta luonnon sekä ihmisen muovaaman saaristokulttuurin suojelemiseksi ja parantamiseksi.
Avustusta voidaan myöntää esimerkiksi saariston niittyjen ja perinnemaisemien hoitoon sekä saaristoluonnon suojeluun. Lisäksi avustusta voidaan myöntää myös sellaisiin toimiin, joilla säilytetään tai parannetaan saariston maisemakuvaa tai kunnostetaan perinnerakennuksia ja -rakennelmia, kuten venevajoja ja aittoja, jotka kuuluvat saaristolaiselämän ylläpitoon. Avustusta voidaan myöntää myös linnusto- tai luontoselvitysten tekemiseen.
Jos kohde on historiallisesti arvokas rakennus, kannattaa jo varhaisessa vaiheessa selvittää, täyttävätkö suunnitellut korjaustoimet ja käytettävät materiaalit avustuksen myöntämisen vaatimukset. Lisäksi voit tarkistaa, onko korjauksiin mahdollista hakea rakennusperinnön hoitoavustusta.
Toimi näin
Hae avustusta ja myönnetyn avustuksen maksatusta ensisijaisesti asiointipalvelussa. Jos sähköinen asiointi ei ole mahdollista, voit hakea avustusta myös tulostettavalla lomakkeella. Voit hakea avustusta ajalla 17.10.–1.12.2025.
Asiointipalvelussa hakemuksen voi jättää valtuutettu henkilö. Organisaation puolesta voivat asioida ilman erikseen annettua valtuutta henkilöt, joilla on asioiden hoitamiseen olemassa oleva valtuus tai rekisteritietoihin perustuva oikeus.
Sähköisessä asioinnissa käytettävä valtuusasia on Työllisyyden, ympäristön, elinkeinotoiminnan ja liikenteen valtionavustusten hakeminen. Valtuuttamisessa noudatetaan Suomi.fi-valtuuksien ohjeita.
Valtuutetut henkilöt hoitavat asioita organisaationsa puolesta Suomi.fi-tunnistuksen kautta. Palvelu tarkistaa henkilön asiointioikeuden kirjautumisen yhteydessä. Valtuuden lisäksi asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkailta Y-tunnusta.
Näin haet avustusta
Hae avustusta ensisijaisesti asiointipalvelussa. Kirjaudu asiointipalveluun henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Täytä hakemus ja lisää siihen tarvittavat liitteet asiointipalvelun palveluvalikon kautta. Asiointipalvelun sisäiset ohjeet helpottavat hakemuksen täyttöä. Palvelusta saapuvat ilmoitukset kertovat tietoa asiointisi eri vaiheista. Sähköisesti asioimalla voit jättää hakemuksen, vastata hakemusta koskeviin täydennyspyyntöihin, täydentää hakemustasi ja vastaanottaa asiaasi koskevat päätökset.
Jos asiointipalvelun käyttö ei ole mahdollista, voit hakea avustusta tulostettavalla lomakkeella. Toimita hakemus siihen elinvoimakeskukseen, jonka toimialueella kohde sijaitsee, postitse, sähköpostitse tai käyntiasiointina. Hakemus voidaan toimittaa myös yleisen asiointilomakkeen liitteenä.
Näin haet avustuksen maksatusta
Hae avustuksen maksatusta asiointipalvelussa päätöksen mukaisesti yhdessä tai useammassa erässä.
Kirjaudu asiointipalveluun henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla. Täytä maksatushakemus huolellisesti Maksatukset-välilehdellä ja liitä siihen vaaditut liitteet.
Käytä tulostettavaa lomaketta maksatuksen hakemiseen, jos hait avustuksen tulostettavalla lomakkeella sähköisen asioinnin sijaan. Toimita maksatushakemus ja sen liitteet postitse KEHA-keskukselle. Hakemus voidaan toimittaa myös yleisen asiointilomakkeen liitteenä.
Kenelle ja millä ehdoin
Avustusta voivat hakea saariston asukkaat, paikalliset luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöt sekä erilaiset yhdistykset ja säätiöt, jotka edistävät saariston luonnonsuojelua tai ympäristöhoitoa.
Tarkista ennen hakemuksen jättämistä, että hakukuntaasi voidaan myöntää avustusta. Saariston ympäristönhoitoavusta myönnetään vain asetuksessa määritellyille saaristokunnille.
Saaristokuntia ovat:
Varsinais-Suomessa Kemiönsaari, Kustavi ja Parainen
Etelä-Savossa Enonkoski, Puumala ja Sulkava
Pohjanmaalla Maalahti
Pohjois-Pohjanmaalla Hailuoto.
Näiden kuntien lisäksi asetuksessa luetellaan ne saaret, jotka täyttävät tämän perusehdon.
Avustus on käytettävä avustuspäätöksessä mainitussa määräajassa. Pisin mahdollinen käyttöaika on avustuspäätöksen antamisvuosi ja sitä seuraavat kaksi vuotta.
Avustuksen määrä ja hyväksyttävät kulut
Avustuksen määrä harkitaan aina tapauskohtaisesti. Saariston ympäristönhoidon hankkeille voidaan myöntää enintään 80 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista ja saaristossa sijaitsevien rakennusten korjauksiin enintään 50 prosenttia hyväksytyistä toimenpiteistä ja materiaaleista.
Hyväksyttäviä ovat vain sellaiset kulut, jotka ovat syntyneet avustushakemuksen jättämisen jälkeen.
Kuittien perusteella hyväksyttäviä kuluja ovat esimerkiksi materiaalit, maksetut palkat, vakuutukset, kunnostussuunnitelma sekä teline- ja konevuokrat.
Katso myös
Ota yhteyttä
Ympäristöasioiden asiakaspalvelu
- Sähköposti: [email protected] (Liitteiden maksimikoko yht. 35 Mt)
- Puhelin: 0295 256 922 (ma-pe 9–15)
- Chat: ymparisto.fi, vesi.fi, elinvoimakeskus.fi ja lvv.fi (ma-pe 9-15)
- Usein kysyttyä ympäristöstä -palvelu
HUOM: Chat on virastomuutosten takia toistaiseksi suljettu, ja sähköposteihin vastaamisessa voi esiintyä viivettä viikoilla 1 ja 2.